Historia
1932
Onni ja Jenny Tillman perustivat Tillmanin Mylly ja Saha -yrityksen. Toiminta alkoi sahauksella ja viljan jauhatuksella, etupäässä Muhoksen talousalueelle.
1945
Aloitettiin höyläämään puutavaraa vilkkaan jälleenrakennuksen tarpeisiin.
1952
Aloitettiin puutavaran kuivaaminen.
1955
Toiminta laajeni koko Oulun talousalueelle. Aloitettiin rakennuspuusepän toiminta ovien ja ikkunoiden valmistuksella.
1961
Ari-sahauslinja valmistui ja sahatavaraa aloitettiin viemään mm. Englantiin ja Benelux-maihin.
1975
Tehtiin ensimmäinen sukupolvenvaihdos ja Risto Tillman siirtyi yrityksen johtoon.
1979
Yrityksen erityisosaamista ryhdyttiin kehittämään. Höyläämössä keskityttiin entisöintikohteiden ja julkisten tilojen erikoisprofiilien valmistamiseen. Puusepänverstaalla taas alettiin tehdä erikoisprofiloituja ovia ja ikkunoita sekä liimattuja ja taivutettuja listaprofiileja.
1980
Yritysmuoto muuttui ja yrityksen nimeksi tuli Mylly ja Saha O.Tillman Ky.
1982
Aloitettiin listakuvaston piirtäminen.
1985
Tuotteiden myynti laajeni koko Suomen kattavaksi.
1986
Oma sahaustoiminta lopetettiin ja keskityttiin höyläämiseen ja puusepäntuotteisiin.
1988
Liikkeen nimeksi otettiin Tillman Ky. Maalattavissa tuotteissa alettiin käyttää MDF -levyä ja toimitukset ulkomaille, lähinnä suomalaisten urakoimiin rakennushankkeisiin Neuvostoliittoon (myöh. Venäjälle) ja Keski-Eurooppaan lisääntyivät. Siirryttiin tietokoneiden käyttöön.
1995
Hankittiin CNC -jyrsinkone, sekä laajennettiin tietokoneverkostoa tuotannon puolelle. Myös maalaamotoimintaa laajennettiin.
2001
Yritysmuoto vaihdettiin ja nimeksi tuli Tillman Oy. Myös viljan jauhatus lopetettiin myllärin siirryttyä eläkkeelle. Nykyisin yrityksessä on 12 työntekijää.
